28. lokakuuta 2010

Pohjat.

MORO! Turistaampas ny jotain täytteeksi ja ihmisten iloksi/suruksi.... Ennakkokaavailujen mukaan olin ajatellut, että jo tässä vaiheessa syksyä olisin postannut jo vinon pinon suksipornoa kaikelle kansalle nähtäväksi uusien Wailereiden muodossa, mutta näimpäs eipäs ole käynytkään.
DPS:llä kun on käynyt hassusti ja maailmanlaajuinen suksikansa onkin yllättäen pistänyt tilauksia suksista menemään ilmeisen moninkertaisesti, mihin suksitehtailijat olivat alunperin valmistautuneet ja näin ollen härmän hitaat nuolevat vielä toistaiseksi näppilöitään... Ameriikan mantereella ja jopa skandinaviassakin on ensimmäiset toimitukset nähneet jo päivänvalon erinäisten foorumeiden perusteella. Joka päivä siis sähköpostia availlaan toiveikkaina ja odotellaan toimitussanoman saapumista. Eipä siinä, ettäkö uusilla sivakoilla kiire lumille olisi, mutta hypistely ja siteiden ropaaminen suksiin ovat kuitenkin oleellinen osa "näppishiihtäjän" maneereita valmistautua uuteen ja jännittävään talveen.
Otsake viittaa kuitenkin ihan johonkin muuhun kuin suksien vartoiluun ja ajattelin tässä nyt interwebzin kautta ilmoitella, että viime keväänä PowderLoven järjestämän käyttäjäkyselyn arvonnan tuloksena meikämandoliinolle napsahti nalli ja postilaatikkoon ilmestyi lahjakortti "Foot Balancen" laskupohjallisiin. Kävin reippa kuukausi takaperin teettämässä kyseiset släbärit paikallisessa urkkaliikkeessä omiin jalkoihin räätälöitynä ja myyjän suositusten innoittama olenkin pohjallisia ajanut sisään ihan perus tennareissa päivittäin. Täytyypä sen verran hehkuttaa, että tuntuu muuten hyvälle!! (tää ei o muuten mitään maksettua sponsorointia) Ja mielipä tekis melkein käydä nykäsemässä erilliset pohjalliset iha arkikäyttöönkin. Teetetyt pohjalliset ovat siis (yleisesti) laskumonoon (lautailu, skibailu ja kaiketi telemark?) suunnitellut suht jäykät lämpömuokattavat pohjalliset, jotka muotoutetaan jokaisen oman jalan profiilin mukaan pehmeällä alustalla seisten ja askeltaen, jonka perusteella pohjallinen siis muotoutuu täysin jalan muotoihin.
No tottakai kotistudiossa on tylsää... tommoset läpyskät on kuitenkin kyseessä^ (fb vois vähän vippaa sponssia hyvästä mainoksesta?!)
Monoissa pohjallinen ei kuitenkaan testattaessa pikaisesti ole vielä tuntunut mitenkään erityiseltä (mitä nyt jalka istuu popossa paremmin), mutta konkreettisesti laskiessa kyseisen pohjallisen pitäisi kuulemma koko jalkapohjaa tukiessaan pitää verenkierto tasaisena ja täten jalkapohjen tulisi jaksaa päivän laskut pidempään ja paremmin...? Toivottavasti näin, koska varsinkin isommissa mäissä ja murtolumilla laskiessa jalkapohjat ovat väsyneet ensimmäisten lihasryhmien joukossa tähän saakka. Pohjallisen tuen tuntee hyvin perus tennarissa, kun kontakti ja tuki pohjalliseen pysyy jatkuvasti samana koko jalkapohjan matkalta niin kävellessä, seistessä kuin istuessakin. Odotukset ovat siis korkealla, joten kattellaan!
PS. ei pohjalliset mitkään täysin ilmaiset ole, vaan hintaa on helposti perus kenkäparin verran ja ilman lahjakorttia aparaatit olisivat varmasti jääneet hankkimatta - tuleva talvi toivottavasti osoittaa ennakkoluuloni vääräksi... joten kattellaan?!